lauantai, 13. syyskuu 2008

Uusi blogi

Löytyy osoitteesta http://tanjankoirat.blogspot.com .

lauantai, 13. syyskuu 2008

Hirveä pentukuume vaivaa

Hirveä pentukuume vaivaa meidän taloudessa. Olisi niin kiva saada talveksi taas kasvamaan sellanen pieni greypupelo ja muutenkin ainakin yksi koira lisää tähän laumaan. Ei näköjään pitäisi käydä katselemassa pentuilmoituksia tai kuvia niistä pikkuviipottajista... :)

Mutta juu, pakko ottaa järki käteen ja siirtää sitä pennun ottamista muutamalla vuodella eteenpäin. Kaikki asiat on nyt niin pennun ottamista vastaan, joten ei se käytännössä toimisi mitenkään. Tai ehkä voisi toimia, mutta ei sitä nyt viitsi kokeilla. Jos tosiaan muutaman vuoden saisi opintoja alta pois, niin ehkä sitten voisi jo tosissaan harkita asiaa. Täytyy siihen asti vaan miettiä sopivaa vaihtoehtoa ja keskittyä Usvan treenaukseen. :)

perjantai, 12. syyskuu 2008

Pää täynnä hiekkaa

Sen siitä saa, kun menee kuvaamaan ylienergistä koiraa hiekkakuopalle. Usva veti kauheaa rinkiä ympäriinsä, kamera ei taaskaan pysynyt koiran vauhdissa ja kuvaajalla oli puoli kiloa hiekkaa hiuksissa, sussa ja silmissä. Sain vain muutaman onnistuneen kuvan, joita en kylläkään vielä jaksanut siirtää kamerasta koneelle. Tekisi niin mieli ostaa kunnon kamera, jolla saisi tarkkoja kuvia nopeastakin kohteesta. Ei vaan millään raaskisi käyttää säästöjä sellaiseen "turhuuteen", etenkin nyt kun aloitettiin molemmat vasta opiskelemaan ja ihan varmasti rahalle tulee muutakia käyttöä tässä 3,5 vuoden makaroonikuurin aikana.

Parin viikkonlopun kisatauko on ollut meille enemmän kuin tarpeellinen. Viime viikonloppu meni sairastellessa, kuten myös koko mennyt viikko. Tänään alkaa vasta olla normaali olo ja päästiin sitten Usvan kanssa vähän metsään liikkumaankin. Usvakin on ottanut ilon irti löysäilystä ja nukkunut päivät pitkät ketarat taivasta kohti sojottaen. Toivotaan, että pieni loma antaisi Usvalle vähän lisäpotkua viimeisiä kilpailujakin varten. Voisi sitten oikein hyvillä mielin jäädä talvilomalle ja odottelemaan seuraavaa kautta. :)

tiistai, 9. syyskuu 2008

Hyvinkään harkat 9.8.

Nyt kun kilpailut ovat kahtena viikonloppuna Oulussa, päätettiin käydä Usvan kanssa Hyvinkään rataharkoissa testaamassa, kuinka kovaa neiti yksin juoksee. Huomasi, että Usva oli saanut ottaa tavallista kevyemmin viime viikon ajan, koska virtaa tuntui olevan kuin pienessä kylässä. Matkana oli 480m ja ajaksi tuli huima 28.75s. Tämä on tietysti käsiaika, joten ihan tarkkaa tulosta ei pystynyt saaman. Kolmesta ajasta tuo oli keskimmäinen (paras oli 28.54s ja huonoin 28.88s). Kyllähän sen jo juoksusta näki, että kovaa mentiin ja aikaan oltiin enemmän kuin tyytyväisiä. :)

Mietittiin, josko laitettaisiin Usva Turun kisoissa 560m matkalle. 495m on ollut tytölle hieman hankala matka, koska lähdöt eivät ole osuneet nappiin ja ensimmäiseen kaarteeseen tullaan viimeisinä ja sen takia ajaudutaan aina ulos tai törmätään muihin, kun sisällä ei ole ollut tilaa juosta. 65 metriä lisää matkaa ei kuitenkaan pitäisi olla Usvalle mikään ongelma, joten sen puolesta 560m tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta.

lauantai, 23. elokuu 2008

480m aikaan 28.97s!!!

Tänään Usva alkoi näyttää omaa osaamistaan radalla ja juoksi 480m hienoon aikaan 28.97s. Tuo aika riitti kakkos sijaan (voittajan aika oli 28.77s), joka oli sekin hyvä 5 koiran lähdössä. :) Vaikka takana olikin hieman normaalia rankempi viikko, ei se onneksi näkynyt tytön vauhdissa. Aivan mahtava olo, kun vihdoinkin tulee onnistuineita kisasuorituksia. Tänään lähtökin sujui paremmin kuin koskaan ja omien havaintojen mukaan Usva oli jo heti lähdössä toisena, eikä viimeisenä kuten tähän asti ollaan totuttu.

Ensi sunnuntaina kisataan vielä 480m sijoituslähdössä ja sen jälkeen jäädäänkin 2 viikon kisatauolle, kun kilpailut siirtyvät Oulun radalle. Oulun kisojen jälkeen on vielä kolmet kisat (2 x Turussa ja 1 x Hyvinkäällä), joissa Usva näillä näkymin tulee juoksemaan. Sitten onkin tämä kisakausi kisattu ja jäädäänkin valmistautumaan seuraavaa kesää varten. :)